torstai 27. tammikuuta 2011

Tehtävä viikko 4

Kas kummaa,
Jo on äijällä pokkaa
Tuoda nyt meidän kotiin joku Irina.
En voi muuta sanoa kuin: HYI, HÄPEÄ.

Katse omaan hautaan,
Olo, kuin koskenut kuumaan rautaan,
Kävelen Oulunjoen rantaan
On sisälläni pimeä.

Tähän muistoon välillä palaan,
En tosin silloin, kun sinua halaan
En voi muuta sanoa kuin:
ÄLKÄÄ VARTIJAT ANTAKO HÄNEN KARATA.

Nyt tiedän, tältä kuuluu sen tuntua
Se on punaista ja välillä vähän liiankin makea
Uskollisuutta, vaikka toinen olisi Jyväskylässä
Lämmintä, vaikka tammikuu ja sormet jäässä.
Vihlaisuja vatsassa, kuin laskisi putousta tai mäkeä.

Sinun kanssasi saan syödä aamulla muutakin kuin greippiä,
Kävellä Hämeentietä käsikädessä ja hymyillä.

torstai 20. tammikuuta 2011

Tehtävä viikko 2

Hennin piti olla poika.
Hennin kanssa ei voi leikkiä autoilla.
Henni sekottaa aina muitten leikit.
Hennille voi opettaa kaikenlaista tyhmää.
Henni tekee kuitenkin perässä.
Henni osaa olla ärsyttävä.
Henniä pitää aina vahtia väärään aikaan.
Älä perkele kiusaa Henniä kesken lumileikin.
Henniä saa väännellä ja käännellä vain ne,
joilla on siihen erioikeus.
Henniä tulee joskus ikävä.
Henni on maailman paras pikkusisko.

Hennin piti olla salaisuus.
Henni on hölmö.
Henni on hassu.
Henni on pampula.
Hennistä ei voi olla kertomatta.
Hennin kanssa voi pyöritellä silmiä.
Henni ymmärtää.
Henni ymmärtää, väärinkin.
Hennin kanssa kärpänen on härkänen.
Henni kyselee liikaa.
Hennin siivoaminen on jotakin sinnepäin.
Henni ei osaa käsitellä kiehuvaa vettä.
Henni tekee mautonta pastaa.
Henni on tarkoitettu pieniksi paloiksi kerrallaan.
Henniä ei voi sittenkään unohtaa.

Hennin piti ehkä olla toisenlainen.
Henni stressaa.
Henni hermoilee niitäkin asioita, joita ei ole olemassa.
Henni osaa aloittaa kaikenlaista.
Henni jättää aamupalankin kesken.
Henni pelkää tyhjää paperia.
Henni keksii parhaiten kello kymmenen jälkeen.
Hennin on vaikea kirjoittaa menemättä jonkun henkilökohtaisuuksiin,
onneksi ne ovat usein Hennin omansa.
Henni ei tykkää kirjoittaa koko kansalle.
Henni kirjoittaa nyt kuitenkin.